"En kommentoi"
saatetaan sanoa, kun vastaaja ei halua vastata hänelle esitettyyn kysymykseen.
Usein kuitenkin "En kommentoi." -kommentin sanoja tulee
vastauksellaan paljastaneeksi paljon enemmän kuin olisi halunnut sanoa.
Usein vastaamattomuus saa
huomattavasti jalostuneempia muotoja (tai vähemmän jalostuneita,
tarkastelijasta riippuen) kuin vain edellä mainitun kommentin. Alle on koottu
toimituksen mielestä huomionarvoisia tapauksia, joissa haastateltava ei vastaa
kysymykseen.
SISÄLTÖ:
– Pääministeri Kiviniemi ei ota kantaa ministeri Väyrysen tekemisiin
– Johan Bäckman ei pysty sanomaan, haluaisiko hän Suomen olevan osa Venäjää
– Attendon toimitusjohtaja ei vastaa vanhainkodin henkilöstömäärää
koskevaan kysymykseen
– Kansanedustaja Kumpula-Natri kiertelee kysymystä
valtionvelan määrästä
– Päivi Räsänen ei pysty kertomaan, vieläkö hän vastustaa poliittisia
virkanimityksiä
– Puheenjohtaja Timo Soini ei vastaa kansanedustaja Toimi Kankaanniemen seksiviestejä koskeviin kysymyksiin
PÄÄMINISTERI KIVINIEMI EI OTA KANTAA MINISTERI VÄYRYSEN TEKEMISIIN
Juonto: Keskustan puheenjohtaja,
pääministeri Mari Kiviniemi ei halunnut ottaa kantaa ministerinsä [Paavo
Väyrysen Nova Group -] bisneksiin, vaan tyytyi pyörittämään vaivaantuneen
oloisena samaa levyä.
Kiviniemi: – On tärkeää, että
avoimesti asiat ovat esillä.
Haastattelija: – No, entäs tässä
tapauksessa?
– Kaikissa tapauksissa on tärkeää, että asiat ovat avoimesti esillä.
– No, ovatko ne olleet esillä
Väyrysen tapauksessa?
– No, kaikissa tapauksissa on tärkeää, että asiat ovat avoimesti
esillä.
– Eli kaikki kunnossa Väyrysen
osalta?
– En sanonut niin, vaan totesin, että kaikissa tapauksissa on tärkeää,
että asiat ovat avoimesti esillä.
– Se nyt ei oikeastaan ole
vastaus tähän kysymykseen.
– Kaikissa tapauksissa on tärkeää, että asiat ovat avoimesti esillä.
(Yle, tv, 9.12.2010, toimittaja
Jyri Rantala)
********************
JOHAN BÄCKMAN EI PYSTY SANOMAAN, HALUAISIKO HÄN SUOMEN OLEVAN OSA
VENÄJÄÄ
6.3.2014 Nelonen: Sarasvuo,
vieraana Johan Bäckman
Jari Sarasvuo: – Toivoisitko,
että Suomi olisi osa Venäjää.
Johan Bäckman: – No, kyllähän Suomi on ollut aina Suomi, jopa silloin
kun Suomi oli Venäjän imperiumin osa. Niin silloinkin Suomi oli Suomi, ja itse
asiassa kansanedustaja Reijo Tossavainenhan on kirjoittanut tästä blogiinsa,
että Venäjän osana Suomi oli itsenäisempi kuin EU:n osana. Siis näin
Tossavainen kirjoitti.
– No niin, nyt joudun toistamaan
kysymyksen. Toivoisitko, että autonomian aika palaisi Venäjän osana.
– No, Suomi on tällä hetkellä jo monella tavalla hyvin lähellä Venäjää.
Mutta Suomihan on joka tapauksessa Suomi. Olemme suomalaisia, puhumme suomea,
tietysti myös ruotsia ja venäjää, ehkä muita kieliä, mutta joka tapauksessa
Suomi on aina ollut Suomi myös Venäjän osana.
– Huomaatko, Johan, että
kysymykseen vastaaminen ei nyt oikein tänään iske.
– Mutta aika moneen kysymykseen [olen] kuitenkin vastannut.
– Se on... se on pakko sanoa. Se
on totta, aika moneen vastasit, mutta tätä niin kuin väistelet.
– Mutta ei.. jos oikein [muminaa josta ei saa selvää] … ei minun
mielestäni, ei Suomi voi olla Venäjän federaation osa.
– Kiitos. Kiitos, koska tätä on
muutama ihminen niinku pohtinut.
(Bäckman mitä ilmeisimmin viittaa
Reijo Tossavaisen kirjoitukseen ”Suomi ei ole enää itsenäinen. Viettäkäämmesiksi kansallispäivää.", 6.12.2013 )
********************
ATTENDON TOIMITUSJOHTAJA EI VASTAA VANHAINKODIN HENKILÖSTÖMÄÄRÄÄ
KOSKEVAAN KYSYMYKSEEN
A-Studio TV-1 6.6.2012. Aiheena
Keinukallion vanhainkodin (Hämeenlinna) kiistelty hoitajamäärä. Toimittajana
Anne Ali-Hokka. Alla olevassa pätkässä haastateltavana Attendon toimitusjohtaja
Pertti Karjalainen.
Toimittaja Anne Ali-Hokan juonto:
Tarkempaa erittelyä eri henkilöstöryhmien määristä Karjalainen ei
haastattelussa halua meille luvata.
Karjalainen: Meitä valvoo aluehallintovirasto ja Hämeenlinnan kaupunki.
Me toimitamme heille henkilökuntalistat pyynnöstä koska vain.
Toimittaja: No voitteko vastata
siihen kysymykseen, että toimitatteko meille tarkempia tietoja, mistä tämä 38
ja puoli tulee.
Meitä valvoo aluehallintovirasto ja Hämeenlinnan kaupunki. Me
toimitamme heille henkilökuntalistat pyynnöstä koska vain.
Sen kuulin jo, mutta voitteko
vasta tähän kysymykseen. Saammeko me tarkempaa tietoa?
Meitä valvoo aluehallintovirasto ja Hämeenlinnan kaupunki. Me
toimitamme heille henkilökuntalistat pyynnöstä koska vain.
Huomaatteko, että te ette vastaa
tähän kysymykseen? Huomaatteko itse?
Meitä valvoo aluehallintovirasto ja Hämeenlinnan kaupunki… (ääni
häivytetty, toimittajan juonto jatkuu)
********************
KANSANEDUSTAJA KUMPULA-NATRI KIERTELEE KYSYMYSTÄ VALTIONVELAN MÄÄRÄSTÄ
Toimittaja Susanne Päivärinta:
Miapetra Kumpula-Natri, olet SDP:n kansanedustaja ja hääräät myös siellä
talousvaliokunnassa. Paljonko Suomen valtiolla on velkaa?
Kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri: Valtion velan kasvu on se, josta
ollaan huolissaan, ja kyllä se vuosittainen velanottomäärä on se meille paha
rasti ja sen kääntämisestä laskuun pitäisi olla että… Se on ollut pettymys
tällä kaudella, että ollaan jouduttu vuosittain ottamaan se velkamäärä lisää,
jopa kymmenen miljardia vuodessa ja ..
Päivärinta: Mutta paljonko meillä
on sitä velkaa, kun olen ymmärtänyt, että et ole niin kamalan huolissas ollut,
niin paljonko sitä velkaa siis on?
Kumpula-Natri: Nyt en uskalla sanoa ees oikeeta tarkkaa määrää.
Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja jeesaa... [osoittaa Kimmo Sasia]
Päivärinta: Ei voi olla totta. Ei
voi olla totta. Et tiedä, paljonko Suomen valtiolla on velkaa.
Kumpula-Natri: Nyt en uskalla sanoa ääneen, etten sano väärää lukua.
Huono alku.
Päivärinta: Mä olin ihan varma,
että sä oisit tienny. No, otetaan mukaan Kimmo Sasi, valtiovarainvaliokunnan
puheenjohtaja. Kerta yritetään ratkaista velkaongelmaa, niin oletan, että te
tiedätte, paljonko meillä on velkaa.
Kansanedustaja Kimmo Sasi: Se on
noin 97 miljardia ja tänä vuonna se 100 miljardia menee rikki. Eli valtionvelka
on noin puolet meidän bruttokansantuotteesta. Ja se on tietysti
eurooppalaisessa katsannossa ihan kohtuullinen luku mutta niin kuin Miapetra sanoi,
kasvu on aivan liian kova ja se on meidän ongelma.
A-studio: Talk. Velka vie ja
hallitus vikisee. Vieraina kansanedustajat Miapetra Kumpula-Natri (sd.), Kimmo
Sasi (kok.) sekä professorit Sixten Korkman ja Heikki Niskakangas
Aalto-yliopistosta. Esitetty: To
6.2.2014 klo 21.05 Yle TV1
********************
PÄIVI RÄSÄNEN EI PYSTY KERTOMAAN, VIELÄKÖ HÄN VASTUSTAA POLIITTISIA
VIRKANIMITYKSIÄ
Teksti otettu Ilta-Sanomien
uutisesta (Mika Koskinen, 7.9.2012) ”Paha kysymys: Päivi Räsänen jäätyi täysin”.
Päivi Räsänen alkoi sekoilla
sanoissaan, kun IS laittoi ministerin tiukille vaikealla kysymyksellä.
Yleensä selkeäsanainen
sisäministeri Päivi Räsänen (kd) sekoili eilen pahemman kerran sanoissaan, kun
IS kysyi, hyväksyykö ministeri poliittiset virkanimitykset.
Eilen oppositiossa tyrmistyttiin,
kun Räsänen nimitti sisäministeriön kansliapäälliköksi kristillisten entisen
jäsenen ja kansanedustajaehdokkaan Päivi Nergin, vaikka ehdolla oli selvästi
pätevämpiäkin hakijoita.
Vielä kaksi ja puoli vuotta
sitten, kun kristillisdemokraatit olivat oppositiossa, Räsänen vaati (STT
20.2.2010) julkishallinnon poliittisten virkanimitysten lopettamista.
Räsänen ei enää eilen pystynyt
vastaamaan suoraan samaa asiaa koskevaan kysymykseen.
Mikä on teidän suhtautumisenne
poliittisiin virkanimityksiin, vastustatteko vai hyväksyttekö ne, esimerkiksi
kansliapäällikkötasolla?
- Sanoisin, että meillä on paljon sellaisia poliittisia
virkanimityksiä, tapahtuu, joita... Tai sanotaan nyt näin, että hyvin suuri
osa, vähintäänkin suuri osa erilaisesta virkamieskunnasta on, edustaa sellaista
osaamista, jossa tehtävään valinnassa on tärkeää, että riippumatta
poliittisesta toiminnasta, niin nimenomaan se pätevin ja sopivin tulee
valittua.
– Mutta sitten toisaalta, täytyy muistaa niinkin päin, että ei
toimiminen politiikassa saa myöskään muodostua rasitteeksi tai esteeksi sille,
etteikö henkilöitä voida valita virkaan. Mutta se ei saa olla se keskeinen
tekijä.
Mikä on vastauksenne kysymykseen?
– Vastaan tässä vaiheessa oman vastuualueeni näkökulmasta, ja minun
periaate on, kun tähän lähdin se, että pitäydyn pelkästään niihin perusteisiin,
jotka on selkeästi edellytyksiksi asetettu tälle tehtävälle. Siihen ei kuulu
puoluepoliittinen tausta.
Eli ette hyväksy poliittisia
virkanimityksiä?
– No, mä vastasin kysymykseen, heh.
Minusta te ette vastannut
kysymykseen, minkä takia jäin nyt jankkaamaan asiaa.
(Ministerin avustaja keskeyttää
tilaisuuden, koska ministerillä on kiire seuraavaan tilaisuuteen.)
Eli tähän kysymykseen ei nyt
saatu vastausta?
(Räsänen istuutuu uudelleen alas
ja vastaa.)
– Toki sillä poliittisella osaamisella voi olla joissakin tehtävissä
kenties merkitystä. Että siinä mielessä en pysty sitä, tuota, kaikkien
tehtävien osalta, esimerkiksi jonkun...Sanotaan näin, että kaikkien tehtävien
osalta sanomaan, mutta sen verran paneuduin tähän tehtävään, tähän
sisäministeriön kansliapäällikön tehtävään, että tässä mä ajattelen, että sillä
ei ole merkitystä, siis poliittisella osaamisella. Elikkä minusta tässä sillä
ei ole perusteita.
********************
TAUSTA: Toukokuussa 2015 paljastui, että perussuomalaisten
kansanedustaja Toimi Kankaanniemi oli lähettänyt usealle naiselle vihjailevia
ja suoria seksiehdotuksia.
IS:n juttu alkaa:
Puheenjohtaja Timo Soini (ps) ja eduskuntaryhmän
puheenjohtaja Jari Lindström ovat haluttomia selvittämään sen enempää
puoluetoverinsa kiusallista viestittelyä.
- Asia on loppuunkäsitelty, oli Soinin vakiovastaus
jokaiseen IS:n kysymykseen Kankaanniemestä ja seksiviesteistä
Oletteko varma, että asia on loppuunkäsitelty? Jos päivittäin
tulee uusia naisia?
– En lähde spekuloimaan.
Yritättekö lakaista tätä asiaa maton alle?
– Asia on loppuunkäsitelty.
Millä tavalla asia on loppuunkäsitelty? Kankaanniemi on
sanonut muutaman sanan Keskisuomalaiselle ja lähettänyt tekstiviestin ryhmäjohtaja
Jari Lindströmille?
– Asia on loppuunkäsitelty, Soini vastasi.
Tuliko Kankaanniemen viestittely tietoonne vasta
maanantaina?
- Olen sanonut, että asia on loppuunkäsitelty.
Tuliko asia kuin salama kirkkaalta taivaalta vai oliko
asiasta kuulunut jotain?
- Ei auta. Asia on loppuunkäsitelty.
Pyysitte itse Kankaanniemeä ehdokkaaksi. Miltä tuntui kuin
viestittely paljastui?
- Asia on loppuunkäsitelty, Soini vastasi IS:lle.
(Mika Lehto, Ilta-Sanomat 20.5.2015)
********************
KEHONRAKENTAJA JARI
"BULL" MENTULA EI VASTAA KYSYMYKSEEN DOPINGIN KÄYTÖSTÄ.
Ilta-Sanomien Eetu Ampuja kysyi
kehonrakentaja Jari ”Bull” Mentulalta, onko tämä käyttänyt kehonrakennuksessa
doping-aineita. Toimittaja(kin) välttelee d-sanaa ja muotoilee kysymyksensä:
”Mitä haluaisit sanoa niille,
jotka epäilevät, etteivät lihaksesi ole tulleet pelkällä kaurapuurolla?
Kysymyksen kuultuaan ”Bull”
nojautuu eteenpäin, katsoo kysyjää tiukasti silmiin ja vastaa sitten vakaalla
äänellä:
– Ovatko he kokeilleet tätä itse? Ovatko he treenanneet 20 vuotta
systemaattisesti? Syöneet ja eläneet systemaattisesti?, Mentula aloittaa
vastauksensa.
– Sitten kun tekee sen itse ja jollei sen jälkeen saa itse tuloksia,
voi alkaa kommentoida mun tekemisiäni eikä puhua paskaa, hän täräyttää ja
jatkaa:
– Voinhan minäkin huudella, etten pysty tekemään sitä tai tätä, mutta
millä helvetillä voin sanoa niin, jollen yritä sitä? Janoa sitä? Ja tee sen
eteen töitä päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen? Jos vedetään vaan omilla
johtopäätöksillä, niin kannattaa olla hiljaa.”
Mentula ei siis missään kohdin
vastaa itse kysymykseen.
(iltasanomat.fi 31.7.2014)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti